Irmeli Hautamäki
Pohjoismaiset taiteilijat liikkuivat jo 1800-luvun lopulta aina ensimmäiseen maailmansotaan asti eurooppalaisissa taiteen keskuksissa, metropoleissa, sopeutuen luontevaksi osaksi kansainvälistä avantgardistista liikehdintää. Kuitenkin historioitsijat sivuuttavat säännöllisesti Pohjoismaat. Näyttää siltä, että kansallisesti painottunut historiankirjoitus on ongelma avantgarden kannalta. Kansainvälinen avantgardistinen liike on historiankirjoituksessa kokenut muodonmuutoksen, jossa se on kansallistettu. Tietyt maat ovat tyypillisesi ’omineet’ tietyt avantgardistiset suuntaukset: italialaiset futurismin, saksalaiset ekspressionismin, ranskalaiset kubismin, jolloin liikehdinnän rajoja ylittävä luonne on hämärtynyt. jatkuu... ( 19767 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
Kulttuuriteollisuutta koskeva teoreettinen keskustelu alkoi sen kritiikkinä. Theodor Adornon ja Max Horkheimerin julkaisivat vuonna 1944 Yhdysvalloissa Valistuksen dialektiikan, jota voidaan pitää alan perusteoksena. Adorno ja Horkheimer eivät Walter Benjaminin tavoin uskoneet teollisesti tuotetun kulttuurin voivan valistaa massoja. Heille kulttuuriteollisuuden tarjoama 'valistus' oli massojen pettämistä. jatkuu... ( 31916 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
Nykytaiteen arvoja etsimässä - keskustelusarja pidettiin Kiasmassa maaliskuussa 1999. Mukana kanssani keskustlemassa olivat filosofi Timo Airaksinen, psykologi Juhani Ihanus ja yhteiskuntatieteilijä Jussi Vähämäki sekä (silloinen) Taide-lehden päätoimittaja Otso Kantokorpi ja esteetikko Pauline von Bonsdorff. Keskusteluja seurasi runsaslukuinen yleisö, joka vaikutti välillä hyvinkin aktiivisesti puheen kulkuun. Keskustelusarjan tarkoituksena ei ollut opettaa tai esittää lopullisia vastauksia kysymyksiin, vaan avata uusia ajattelu- ja puhetapoja nykytaiteeseen. jatkuu... ( 3235 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
Keskustelusarjan 1. osassa tarkasteeltiin Markiisi de Saden estetiikkaa ja sen yhteyttä nykytaiteeseen, nykymediaan sekä populaarikultuuriin. Keskusteljoina Timo Airaksinen ja Irmeli Hautamäki. jatkuu... ( 23505 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
Keskustelusarjan 2 osan aiheena oli rumuus ja voiko siitä puhua ? Keskustelijoina Pauline von Bonsdorff, Otso Kantokorpi ja Irmeli Hautamäki jatkuu... ( 30773 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
Keskustelusarjan 3. osan aiheena oli psykoanalyysi ja sen tarjoama näköala nykytaiteeseen. Keskustelijoina Juhani Ihanus ja Irmeli Hautamäki jatkuu... ( 30911 bytes in body)
Irmeli Hautamaki
Keskustelun 4 osan aiheena on Nietzschen käsitys taiteesta ja mitä se voi antaa nykytaiteelle. Keskustelmassa Jussi Vähämäki ja Irmeli Hautamäkii jatkuu... ( 49786 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
Aki Kaurismäki's newest film 'Lights in the Dusk' (2006) completes a trilogy, which begun with 'Far away the Clouds' (1999) addressing unemployment. The subject of the second film 'The Man without the Past' (2002) was homelessness or illegal immigration. jatkuu... ( 9988 bytes in body)
Irmeli Hautamaki
Johtava amerikkalainen taidekriitikko Donald Kuspit on julkaissut 2004 poleemisen kirjan ‘The End of Art’, (Cambridge University Press, 2004) jonka pääväitteenä on, että taide on lopussa.Erilaisia postmodernistisia ilmiöitä vastaan suuntautuvan kritiikin kovuus yllättää siksi, että Yhdysvaltoja on pidetty postmodernin isänmaana. jatkuu... ( 7700 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
Avantgarden alkuperä -Modernin estetiikka Baudelairesta Warholiin.Irmeli Hautamäki . Gaudeamus kustantamo. Helsinki 2003, 189 s. Kirjasta esitettyjä arvioita: jatkuu... ( 9284 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
Gerhard Richter esiteltiin New Yorkin Momassa 2002 pidetyssä retrospektiivisessä näyttelyssä huomattavimpana saksalaisena nykytaiteilijana. jatkuu... ( 10269 bytes in body)
Irmeli Hautamaki
This is the introduction of my book the Origin of Avant-garde, Modern Aesthetics from Baudelaire to Warhol (2003). jatkuu... ( 17103 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
On paljon vaikeampaa käsittää mitä rumuus on kuin ensinäkemältä uskoisi. Akateemisessa estetiikassa rumalla on tarkoitettu kauneuden vastakohtaa. Rumuus on puute, mikä estää luotua olentoa olemasta kaunis. jatkuu... ( 6494 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
Duchampin readymaden piti olla vaihtoehto taiteen tekemiselle, mutta se voidaan ymmärtää parhaiten taiteen kritiikin kautta. Readymaden antitaide dekonstruoi taiteeseen: tekijään, katsojaan ja teokseen liittyvät perinteiset oletukset. Samalla syntyy epäsuorasti hänen taidekonseptinsa. Onko se täysin uusi? jatkuu... ( 15680 bytes in body)
Irmeli Hautamäki
Marcel Duchampin nuoruusvuodet taiteilijana osuivat 1900-luvun alkuun, jolloin käytiin kovasanaista keskustelua
maalaustaiteen asemasta. Matisse ja fauvistit olivat järkyttäneet yleisöä, joka syytti uutta taidetta eläimellisyydestä.
Impressionismia ja fauvismia pidetiin jälleen kerran osoituksena siitä, että maalaustaide oli älyllisesti alhaisella
tasolla, paljon alemmalla kuin runous ja kirjallisuus. Sanonta jatkuu... ( 38324 bytes in body) |